Siirry pääsisältöön

Tekstit

ALTTARI: YULE

Yule on jo takanapäin, mutta henkilökohtaisen elämän tuomat muutokset eivät antaneet siimaa reaaliaikaiseen päivittämiseen. Alttari sai kuitenkin kokonaan uuden pohjan, kun lipastosta alkoi loppua tila.   Seinällä olevat yksityiskohdat ovat vieläkin vinksallaan, mutta niiden on kyllä määrä jossain kohtaa hakea tasapaino alttarin kanssa samaan linjaan. Alttarilla paloi useampana iltana omenan tuoksuiset kynttilät. Kristalleina toimi vuorikiteet, ruusukvartsit, tiikerinsilmä, ametisti, pyriitti, turkoosi ja peridootti. Pentagrammin keskellä odotti siunattu yulekäpy ja sen yläpuolella yula-halko.
Uusimmat tekstit

SAPATTI: YULE

Mikä on yule? Muinainen talvijuhla, joka sittemmin aikojen saatossa sai kristillisiä piirteitä ja suomennettiin jouluksi. Tällä juhlistetaan auringon paluuta ja päivän pidentymistä talviseisauksen päivänä 21.12. tai 22.12., jolloin päivä on lyhimmillään. Yulea pidetään päivänä, jolloin jumalatar synnyttää aurinkojumalan, joka ennustaa valon eli auringon paluuta. Talvipäivänseisaus on täydellinen hetki katsoa eteenpäin ja aloittaa uutta. Se on myös toivon aikaa, sillä päivät alkavat pidentyä ja kevät, sekä sen tuomat luonnon antimet palaavat saavutettaviin. Ostara ja beltane ovat kuitenkin virallisia kevään saapumisen juhlia. Yule-halko Yleisin tapa juhlistaa yulea ja taata tulevan vuoden sato, on valmistaa yule-halko ja polttaa se seisauspäivänä. Aikanaan se oli suuri hedelmäpuun halko, mutta 1800 -luvulla se muotoutui hiljalleen leivonnaiseksi. Allekirjoittanut itse valmisti yule-halon pienestä männyn oksasta, jonka koristelin asiaan kuuluvin objektein(=valkoinen, vihreä ja punain

VARJOJEN KIRJA

Mikä se on? Varjojen Kirja, eli Book of Shadows eli grimoire eli loitsukirja eli eli eli... Rakkaalla toverilla monta nimeä, eikös se sanonta niin mene. Moni haluaa hifistellä ja pitää Varjojen Kirjan erillään niin sanotusta loitsukirjasta, mutt allekirjoittanut niputtaa ne kaikki samaan kastiin. Mystisiä juttuja kumpainenkin täynnä, niih. Sinne on tarkoitus niin sanotusti kerätä kaikki tieto, mikä harjoittajaa itseään kiinnostaa. Jotkut kirjaa sinne enemmän teorian tietoja, jotkut taas enemmän käytännön toteutuksia esimerkiksi tietoja kasveista, kivien energioista, tarot -korttijakoja, loitsuja ja rituaaleja, päiväkirjamaisia merkintöjä... Pointti on kuitenkin saada itselle tärkeät asiat yksiin kansiin. Hienoahan siinä on se, että Varjojen Kirjaa - tai grimmiä, kuten henkilökohtaisesti kutsun - ei voi tehdä millään tasolla väärin ja se on aina omanlaisensa. Toki noitien grimmeissä voi olla samanlaisuuksia ja samantyylisiä sivuja ja aukeamia, mutta pääasiassa sisältö on jokaisella

ALTTARI: SAMHAIN

Vielä muutamia päiviä viralliseen päivään, mutta energiat on ollut jo käsin kosketeltavissa hyvän aikaa. Allekirjoittanut on polttanut ahkerasti ulkona kurpitsalyhtyä - tosin keraamista, koska luotto Suomen sään hellään huomaan ei ole kovin korkealla - monena iltana ja vielä jatkuu. Ihastuttava koiravieraskin meinasi eilen, että pihassa ei ole kaikki kuten normaalisti ja kieltäytyi poistumasta terassilta. Todettiin siskon kanssa, että joko pappa on tullut käymään kotonaan tai joku oli ohikulkumatkalla.  Myös alttari on saanut ylleen samhain asun. Vaikka kuinka etsin ja etsin, en löytänyt mistään sopivia kurpitsoja.. Kaikissa oli jotain vikaa. Joko liian isoja tai painavia tai liian pieniä ja... Ne ei vain puhutellut. Kyseessä on siis kevyet muovikurpat, jotka ajavat ihan hyvin asiansa. Myös vaahteranlehdet on huijausta ja silmänlumetta, sillä nekään ei ole aitoja lehtiä nähnytkään. Tosin, nyt täytyy puolustautua, että talossa on kaksi alle neljävuotiasta, jotka ovat hyvin kiin

KUU: SININEN KUU, SUPERKUU, VERIKUU

Photo by  Angelina Kichukova  on  Unsplash Miten niin sininen? Samaltahan se näyttää, kun aina ennenkin... Noin 2,7 vuoden välein jossakin - tai mahdollisesti useammassakin - kuukaudessa näkyy täysikuu kaksi kertaa ja sitä nimitetään siniseksi kuuksi, eli blue mooniksi. Vuosi 2018 oli siitä erityinen, että sekä tammikuussa, että maaliskuussa oli kummassakin kaksi täysikuuta ja helmikuussa taas ei lainkaan. Kumpikin niin sanotusti ylimääräisistä täysikuista oli nimeltään sinisiä kuita. Vuonna 2019 taas ei ilmaannu yhtäkään sinistä kuuta, vaan seuraava on nähtävillä lokakuussa 2020. Sininen kuu ei kuitenkaan ole väritykseltään sininen, vaikka nimi antaa niin ymmärtää. Kuu toki voi näyttäytyä sinisenä, mutta se on täysin sattumanvarainen ilmiö ja johtunee jonkunlaisista tulivuoren purkauksista kuun pinnalla. Termiä sininen kuu on käytetty aina 1600 -luvulta asti, muttei suinkaan liittyen kahden täysikuun ilmiöön, vaan se on ollut vähän samaa sarjaa meidän "kun lehmät lentää

KYNTTILÄMAGIA

Kynttilämagia on yksi yksinkertaisimmista magian muodoista. Siihen ei tarvitse kuin harjoittajan, kynttilän ja välineen, jolla sytyttää kynttilä. Tarkoitukseen käy minkälainen kynttilä tahansa, mikä tuntuu resonoivan harjoittajan itsensä kanssa. Kynttilämagia on myöskin sellainen magian muoto, jota melkein jokainen on joskus edes lapsena kokeillut; syntymäpäiväkakusta on tapana puhaltaa kynttilöitä ja toivoa. Nyt kokeneempana ja tietoisempana harjoittajan on määrä keskittää määrätietoinen toive tai pyyntö kynttilän äärellä, eikä niinkään toivoa poneja tai kymmentä uutta toivetta, kuten lapsena. • Päätä päämäärä • Visualisoi lopputulos • Keskity saavuttamaan päämäärä Kuten aiempana jo mainittu, kynttilämagiaan käy minkälainen kynttilä tahansa. Useimmiten kuitenkin loitsuissa on hyvä käyttää kokonaan uutta kynttilää, joka ei ole kerännyt aiempien loitsujen energioita. Ennestään poltettujen kynttilöiden käyttäminen uskotaan vaikuttavan loitsuihin negatiivisesti tai estävän niitä

KASVIT JA YRTIT: YLEISTÄ

Kasveilla ja yrteillä, kuten monilla muillakin asioilla on maagisia voimia, sillä ne kantavat mukanaan maan energiaa. Jokaisella kasvilla ja yrtillä on oma erikoisuutensa, jota ne heijastaa. Niillä on useita eri käyttötarkoituksia, joihin niitä voi käyttää; salvat, öljyt, saippuat, suitsukkeet, loitsupussit, -pallot ja -pullot, tuoksupussit, kylpysuolat, kylpypommit, teesekoitukset, amuletit... On kuitenkin hyvä muistaa, että jotkut kasvit ovat myrkyllisiä ja niitä tulisi käsitellä aina hansikkaat kädessä, ja joillakin kasveilla tai kasvien osilla voi olla päihdyttäviä vaikutuksia esimerkiksi yrttisavukkeen muodossa. Kaikkia kasveja ei myöskään suositella esimerkiksi raskauden ja imetyksen aikana. Kuinka kuivata kasveja? • Kerää kasvit juuri ennen kuin ne puhkeavat kukkaan ja poista huonontuneet lehdet • Sido kasvit varresta esimerkiksi kuminauhalla yhteen niin, että lehdet osoittavat kaikki samaan suuntaan (• Kiinnitä paperipussi kasvien ympärille niin, että kasvien kuivuessa p